Tässä näin tuli lähdettyä kotoa muutamaksi tunniksi yksin ulos pimeään, ja kun tämmöinen turhautunut lapsi olen, en luonnollisestikaan ilmoittanut vanhemmilleni. Tunteja vaeltelin Helsingissä ja muualla asuinalueellani. Pohdinnanjälkeen päätin vielä kuitenkin mennä kotiin, ehkä poistun myöhemmin kokonaan? Vanhempani vihjailivat mahdollisuudesta mennä "puhumaan" jonnekin, jossa on ihmisiä auttamassa.

Mutta kuinka puhua?  Sitä en tiedä. Seuraavana päivänä toinen vanhemmistani huusi minulle kunnolla ensimmäistä kertaa koskaan käskien puhumaan. Hän vetosi perheeseen ja omaantuntooni, mutteihan se auttanut. Tarvitsenko todellakin apua salaisuuksiini? En.

  Ystävä on jo hoidossa, toinen menossa. Emme haluaisi sinne, leimautuisi. Ihmiset katsoo ja arvailee mikä on vikana. Mikä on vikana! Ei mikään! Ei ole vain ihmistä johon luottaisi.